Valikoima Lutherin ja Melanchtonin satuja ja vertauksia. Vaikka kertomukset ovat vuosisatojen takaa, ne tuntuvat yhä tuoreilta. Niiden sisältämä elämänviisaus ei vanhene. Kertomuksissa pilkahtelee Lutherille luonteenomainen huumori. Kertomukset on tarkoitettu luettavaksi yhdessä perheen kanss[...]
Latinan kielestä suomentanut Jukka Thurén.Galatalaiskirjeen selityksen osia ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi jo 1800-luvulla. Vuonna 1932 ilmestyi A. E. Koskenniemen suomennos, jota on pienin tarkistuksin käytetty viime aikoihin asti. Uuden käännöksen teki tarpeelliseksi viimeistään uu[...]
Teos sisältää Lutherin kirjoituksista koottuja mietelmiä vuoden jokaiselle päivällä.Teoksen merkittävyydestä kertoo, että tämä on jo 18. painos. Taitto on uusittu.[...]
Ensimmäistä Johanneksen kirjettä koskevat Martti Lutherin luennot julkaistaan nyt Heikki Koskenniemen uutena suomennoksena. Luther piti luentosarjansa Wittenbergin opiskelijoille 19.8.-7.11.1527 välisenä aikana. Luennot sijoittuvat monella tavoin murheelliseen ajankohtaan. Luterilaiselle uskoll[...]
Saksassa 31. lokakuuta 1571 Wittenbergin yliopiston professori, Martti Luther, naulasi anekauppaa vastaan suunnatut 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Tuosta tapahtumasta, josta on kulunut 450 vuotta, katsotaan uskonpuhdistuksen alkaneen.Tämä uskonpuhdistuksen juhlavuonna ilmestynyt te[...]
Iso katekismus kuuluu Lutherin merkityksellisimpiin teoksiin. Se on kaikille tutun Vähä katekismuksen oivallinen laajennettu selitys, joka osoittaa Lutherin uskonnollisen syvyyden. Se puhuttelee meidän aikamme ihmisiä uskonnollisessa etsinnässä.
Suomennos A. E. Koskenniemi / Kansi T[...]
Vuonna 1524 kirjoitettua Sidottua ratkaisuvaltaa pidetään katekismuksen ohella yhtenä Lutherin merkittävimmistä teoksista. Luther itse nimesi sen teokseksi, jonka katekismuksen ohella pitäisi säilyä, vaikka kaikki muut hänen teoksensa häviäisivät.[...]
Marian ylistyslaulua on luonnehdittu "reformaation keväässä puhjenneiden nuppujen kypsäksi hedelmäksi". Sitä on pidetty helmenä Lutherin raamatunselitysten joukossa. Siihen kätkeytyy itseasiassa yhteenveto Lutherin koko teologiasta.Magnificat-selitys on luonteeltaan uusitestamentillinen ruko[...]
Laki ja evankeliumi sisältää harvinaisia Lutherin tekstejä ensimmäistä kertaa suomeksi. Kirjoitukset liittyvät taisteluun lain hylkääjiä vastaan. Välittömänä taustana ovat Wittenbergissä keväällä 1537 levitetyt antinomilaisten teesit, joiden mukaan Jumalan lailla ei ole kristityill[...]
Klassinen puhuja, terävä kirjoittaja, huomaavainen lohduttaja - vahva sananjulistaja Martti Luther antaa evästä päivän matkalle kerrallaan. Yksin armosta sisältää Lutherin ajattomista ja aina ajankohtaisista teksteistä poimittuja osuvia katkelmia vuoden jokaiselle päivälle henkilökohtai[...]
Mannaa Jumalan lapsille on aivan erityinen hartausteos. Se sisältää jokaiselle päivälle lyhyen jakson Raamatusta ja katkelman Lutherin teksteistä. Lauri Koskenniemen sanoin teos on "ytimekäs ja sattuva, suorasukainen ja omaatuntoa puhutteleva, tinkimätön ja raikas, totuudellinen ja evankeli[...]