Psykologian viidennen kurssin oppikirjassa perehdytään moderniin käsitykseen ihmisen persoonallisuuden rakenteesta ja sen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Tarkastelun kohteena ovat persoonallisuuden piirteet, motiivit, tunteet, minuus, psyykkinen itsesäätely, mielenterveys ja sen häiri�[...]
Teos on ensimmäinen suomalaisen tutkijan kattava kirja uudesta ja maailmalla laajentuvasta psykologian suuntauksesta. Se osoittaa, miten vahvuuksien kehittäminen vie eteenpäin paremmin kuin heikkouksien kimpussa kamppailu. Teos lähestyy ihmistä hyveiden kautta: se houkuttelee arvioimaan omia va[...]
Anna onnelle mahdollisuus.Markku Ojasen teoksessa elämä näyttäytyy matkana. Matkanteossa jaksamiseen auttavat monet asiat, kuten oikeat tavoitteet, hyvät varusteet ja matkatoverit. Kirjoittajan mukaan aikamme ihmisiltä näyttäisi kuitenkin puuttuvan sekä tavoitteita että kunnon varustuksia.[...]
Professori Markku Ojanen toimii Tampereen yliopiston psykologian laitoksen johtajana. Hänet tunnetaan myös onnellisuuden ja siihen vaikuttavien asioiden tutkijana. Tuskin kukaan haluaa olla paha, mutta silti ihminen kykenee äärimmäiseen julmuuteen. Uudessa kirjassa Markku Ojanen tarttuu ihmisen[...]
Onnellisuus on jotakin arvoituksellista, mutta samalla jotakin aivan arkista. Onni pakenee, mutta silti sen eteen voidaan tehdäkin jotakin. Onnellisuus on arkielämässä jossakin taustalla, mutta kuitenkin jossakin hyvin lähellä. Onnea on vaikea määrittää, mutta silti jokainen sen tuntee ja [...]
Psykologian professori Markku Ojasen ateismia ja uskoa käsittelevän parikirjan itsenäinen toinen osa. Kirja pohjautuu tutkimukseen siitä, mitä tiedetään ihmisten käyttäytymisen syistä ja hyvinvoinnista. Miten uskonto (lähinnä kristinusko) näkyy moraalissa ja hyvinvoinnissa? Mitä ihmise[...]
Onnellisuusaiheiset kirjat herättävät sekä suurta innostusta että hymähtelyä. Aiheen valtavasta suosiosta joka tapauksessa kertoo se, että nettikirjakauppa Amazon.com tarjoaa aihetta haettaessa 31 353 onnellisuutta käsittelevää kirjaa. Mistä lukija voi tietää, millaiset tiedot ja ohjee[...]
Mitä on hyvinvointi ja miten sitä voidaan edistää? Yhtä kaiken kattavaa vastausta tuskin on, sillä onni ja hyvinvointi ovat suhteellisen yksilöllisiä kokemuksia. Toisaalta voidaan ajatella, että voiko hyvinvoinnin mittariksi ottaa esimerkiksi yksilöllistä onnellisuutta. Vaatiiko onnellisu[...]
Ihminen voi hyvin, jos hänellä on realistinen kuva itsestään. Silloin on helppo olla muiden ihmisten kanssa ja myös muiden on helppo olla itsensä tuntevan ihmisen seurassa. Riittävä itsetuntemus onkin hyvien ihmissuhteiden perusta. Itsetuntemus on edellytys sekä itsensä että muiden kunnio[...]
Mikä estää meitä olemasta onnellisia? "Onnellisuusprofessori" Markku Ojanen paneutuu teoksessaan kaikkiin niihin asioihin, joiden usein koemme olevan itsemme ja onnellisen elämän välissä. Onko syy tyytymättömyyteemme sittenkään ulkoisissa olosuhteissa?Onko onnellisuus vain muutamia eläm[...]