Noel

Aloitin työni Ilembulan sairaalan lastenlääkärinä vuonna 1981, ja sillä tiellä olen yhä. Annoin afrikkalaiselle lapselle pikkusormen, ja tämä työ vei koko kämmenen. Kirjani Daktarin lapset ilmestyi kaksitoista vuotta sitten. Kirjassa kerroin kolmen kasvattilapseni elämästä. Nyt John, [...]
Visa längre beskrivning

Aloitin työni Ilembulan sairaalan lastenlääkärinä vuonna 1981, ja sillä tiellä olen yhä. Annoin afrikkalaiselle lapselle pikkusormen, ja tämä työ vei koko kämmenen. Kirjani Daktarin lapset ilmestyi kaksitoista vuotta sitten. Kirjassa kerroin kolmen kasvattilapseni elämästä. Nyt John, Maria ja Asha ovat jo nuoria aikuisia. Monet kirjan lukijat ovat pyytäneet jo vuosien ajan, että kertoisin, mitä heidän elämäänsä nyt kuuluu.Kerroin Daktarin lapset -kirjassani koleraepidemiasta, joka iski yllättäen myös sairaalan orpokotiin: kaksi vanhinta lasta kuoli muutamassa tunnissa. Koleraepidemiasta selvisi rimaa hipoen löytölapsi Noel, josta on kirjassa maininta, että hän on aivovauriolapsi. Noel löytyi vastasyntyneenä heitteille jätettynä ulkokäymälästä kaiken lian keskeltä, ja hänen kehityksensä ensimmäisten ikävuosien ajan oli hyvin hidasta. Mutta ihmeitä tapahtuu, ja aivovauriolapseksi luokiteltu poika alkoi kehittyä nelivuotiaana huimin askelin. Uudessa kirjassani kerron hänestä enemmän.Elämäni Tansaniassa on ollut paradoksaalista: kohtaamisia hyvin köyhien ja hyvin rikkaitten kanssa. Kerron myös Naimasta, varakkaan belutsiinialaisen muslimiperheen tyttärestä, joka kutsuu minua äidikseen. Olen ollut kuin perheenjäsen Naiman kihlajaisissa ja häissä.Osa-aikaeläkkeeni mahdollistama vapaaehtoistyö Mufi ndissa on avannut aivan uuden näkökulman afrikkalaiseen elämään. Kotikäyntityö köyhistä köyhimpien, mutta vieraanvaraisten ihmisten luona on yksi näistä paradokseista: näiltä retkiltä palaan aina voimaantuneena.Leena Pasanen, lastenlääkäri