Harmi!

Pysäkkiin nojatessa näkee. Ihmiset kulkevat kirjeinä asiaa täynnä osoitteisiin. Minusta ei juurikaan pidetä, täällä. Harmi! Menee sata kiloa hyvää ihmistä hukkaan. "Olen tähän ikään yrittänyt oppia käyttäytymään huonosti", kirjoittaa Lauri Otonkoski runokokoelmansa saatteessa. S [...]
Visa längre beskrivning

Pysäkkiin nojatessa näkee. Ihmiset kulkevat kirjeinä asiaa täynnä osoitteisiin. Minusta ei juurikaan pidetä, täällä. Harmi! Menee sata kiloa hyvää ihmistä hukkaan. "Olen tähän ikään yrittänyt oppia käyttäytymään huonosti", kirjoittaa Lauri Otonkoski runokokoelmansa saatteessa. Se tarkoittaa, että teoksen runot hymyilevät hartiatpudottavasti heti ensi tapaamisella; niiden havainnoille ja sana-arkkitehtonisille löydöksille tuntuu hyvältä naurahtaa ääneen. Otonkoski asettaa runominänsä koekappaleeksi maailmaan kuin Laika-koiran painottomaan teräslieriöön. Tuon hahmon seurassa marssimme liikapuheisuutta, korua ja koketeriaa vastaan, alun Avoimien ovien päivästä lopun Suljetulle osastolle: Kernaammin minä häkissä. Kuin häkki minussa; Lauri Otonkoski (s. 1959) on palkittu runoilija, muusikko ja musiikkikriitikko. Vuonna 2002 ilmestynyt runokokoelma Olo toi hänelle toistamiseen Tanssiva karhu -palkinnon.